
HANNA
Yin, Hatha ja Flow jooga
Nimeni on Hanna, pitkänlinjan ohjaaja ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin sanansaattaja. Olen toiminut sivutyökseni hyvinvoinnin alalla vuodesta 2009 lähtien. Vuonna 2015 BodyBalance herätti kiinnostukseni joogan maailmaan, ja siitä jäikin ajatus kytemään, josko sitä voisi jossain elämänsä vaiheessa kouluttautua joogaopettajaksi. Ja näinhän siinä onneksi sitten kävi. ❤ Suoritin vuoden 2021 aikana joogan perusopinnot (RYT200) sekä joogan edistyneet opinnot (RYT500). Joogasuuntauksina löytyy hatha, vinyasa, yin, jooga nidrasta sekä restoratiivinen jooga. Olen myös sertifioitu meditaatio- ja mindfulnessohjaaja (CMT200). Koska vierivä kivi ei sammaloidu, opiskelen koko ajan lisää. Haluan oppia ja ymmärtää, miten kehomme toimii ja miten voimme optimoida oman hyvinvointimme ja jaksamisen parhaalla mahdollisella tavalla. ❤
Ajatusmaailmani on aina ollut, että jokainen meistä on uniikki, ja jokaiselle tulee löytää se oma tapa tehdä asioita. Emme saa ajatusmaailmamme estää meitä ottamasta askelta oman hyvinvoinnin eteen, koska ajattelemme, että esimerkiksi jooga ja meditaatio ei sovi omalle keholle tai on liian vaikeaa. Huoli pois. ❤ Omaan opetusfilosofiaani kuuluu se, että aina ei tarvitse mennä täysillä. Tuntini ovat rauhallisia, lempeitä, kehoa ja mieltä helliviä. On ok pysähtyä, koska usein se on juuri se, mitä keho ja mieli tarvitsevat. Olen myös sitä mieltä, että jooga kuuluu kaikille, koska voimme aina muokata liikkeet sen mukaisesti, että ne tuntuvat hyvältä. Välitän jokaisesta asiakkaastani, ja ammennan paljon omasta kokemuksestani oppia. ❤
Vapaa-ajallani harrastan ratsastusta sekä vietän aikaa perheeni kanssa.
Tavataan tunneilla!
Takaisin ohjaajiin