joogaopettaja, puolilootus

ARTTU

Vinyasa flow ja yin jooga

Olen harrastanut, harjoittanut ja opiskellut joogaa vuodesta 2012 alkaen, ja opettanut vuodesta 2015 asti. Harjoitukseni ja ohjaustyylini perustuu jatkuvaan oppimiseen, uteliaisuuteen, rehellisyyteen, tiedonjanoon ja nöyryyteen. Pyrin parantamaan opetustani en pelkästään lisääntyvän kokemuksen myötä, vaan myös sitä mukaa kun vanhan tiedon tilalle karttuu uutta parempaa tietoa. :)

Oma harjoitukseni on käynyt läpi monia kirjavia vaiheita. Joskus olen harjoittanut kurinalaisesti päivittäin, toisinaan taas harjoitukseni on ollut vain lyhyt meditaatiohetki silloin tällöin arjen keskellä. Vuosien mittaan olen saanut kuitenkin huomata, että harjoitus siirtyy lopulta joogamatolta myös muualle elämään. Viime vuosina olen erityisesti innostunut lukemaan ja opiskelemaan joogan filosofiaa ja historiaa, ja tämäkin on osaltaan syventänyt käsitystäni joogan harjoittamisesta ja sen päämääristä.

Kävin ensimmäiset opettajakoulutukseni vuosina 2014-2015 (Authentic Flow RYT200 ja 30h Yinjoogan lisäkoulutus) ja vuonna 2022 kävin Villa Mandalan 250h joogaopettajakoulutuksen. Tällä hetkellä suoritan Villa Mandalan 350h syventävää jatkokoulutusta. Opiskelen parhaillani fysioterapeutin ammattiin, johon valmistun näillä näkymin keväällä 2026, ja myös ohjauksessani painotan terapeuttista lähestymistapaa. Oppilaan roolissa harrastan mm. astanga- ja iyengarjoogaa, sekä toisinaan harrastan myös kamppailulajeja. Suurimman kiitokseni annankin tärkeimmille opettajilleni!


Takaisin ohjaajiin


Anna joogaa lahjaksi! Ilahduta läheistä, ystävää tai yhteistyökumppania ja osta studiolta lahjakortti haluamallesi summalle!
Studiot